Oletko miettinyt, miksi makkara maistuu niin herkulliselta nuotiolla paistettuna? Todellinen syy piilee savun maussa, jonka nuotio tarjoaa. Savu antaa ruoille hienon, omintakeisen aromin ja korostaa monien raaka-aineiden makua ainutlaatuisella tavalla. 

Takaamme, että savustus avonuotiolla on mahdollista ja kokeilemisen arvoista myös muiden ruokien kohdalla! Lisäksi se on yllättävän helppoa ja hauskaa. Tässä reseptissä siika kevytsavustetaan salvialla, joka antaa sille ihanan yrttisen maun. Kalan voi napata mukaan kaupasta tai pyydystää keväisellä kalastusretkellä. Yksinkertaisuudessaan tarvitset savustukseen vain siivilän ja jonkun savua tuottavan aineksen.

Savustettu siikaleipä 

 Tarvitset:

 Ruisleipää
 Tuoretta siikaa kokonaisena tai fileinä
 Piparjuurituorejuustoa
 Rosépippuria
 Suolaa
 Tuoretta salviaa

 Suolaliemi 800 grammalle kalaa:
 1,5 dl suolaa
 8,5 dl vettä

Mittaa suolaliemen ainekset kattilaan, kiehauta ja anna jäähtyä.
Perkaa kala, huuhtele se kylmällä vedellä. Leikkaa fileiksi.  Lisää kalafileet suolaantumaan jäähtyneeseen suolaliemeen noin 15 minuutiksi. Ota fileet pois liemestä, leikkaa paloiksi ja laita siivilään. Aseta salvian oksat hiillokselle. Savusta kalat pitämällä siivilää salviasta lähtevän savun yllä, kunnes ne kypsyvät ja saavat sopivasti savun makua ja väriä.
Voitele leivät piparjuurituorejuustolla ja laita savustettu siika levitteen päälle. Koristele rosépippurilla ja nauti. 

Vinkkejä:

  • Eri savuainekset tuottavat erilaisia savuja ja aromeja ruokaan. Savustukseen voi käyttää eri puulajeja, mutta myös mausteita, yrttejä, havuja, olkia, mausteita. Kokeile ja yhdistele rohkeasti savuaineksia keskenään.
  • Suomessa yleisimmät savustuspuulajit ovat leppä ja omenapuu. Leppä antaa miedon aromaattisen savunmaun. Toisinaan käytetään myös erilaisia havupuita, joista kataja on yleisin.
  • Liota havuja, puruja tai mausteita 10 minuuttia ennen käyttöä. Laita savuainekset sitten suoraan hiilloksen päälle, jotta ne alkavat savuta.
  • Savustaa voi muutakin, kuin kalaa. Savu tuo uusia ulottuvuuksia erilaisiin pähkinöihin, marjoihin ja kasviksiin. Erityisesti juuriselleri ja punajuuri toimivat savustettuina. Kokeile savustettua kermaa nuotioruoan kastikkeeksi!

– Lotta & Erika